• Piia Perttilahti

Kenen leirissä sinä olet?


Melkeinpä kaikilla valmentajilla on oma selkeä näkemys siitä, miten valmennusta tehdään, mikä on riittävä ammattitaidon taso ja mitä metodeja treenien ja erityisesti ruokavalion suhteen tulisi suosia (tai mitä ainakin itse suosii). Siinä ei ole mitään väärää. Oletko kuitenkaan ikinä miettinyt mihin nämä omat näkemykset asioista perustuvat? Mihin perustuu se, että valmentaminen pitää tehdä tietyllä tavalla? Tai se, että tietynlainen ruokavalio on muita ruokavalioita parempi? Onko kyseessä tietoon pohjautuva ajattelu vai vain oma mielipide tai uskomus?


Terhi Immosen ensimmäisessä podcastissa puhutaan valmennuskentällä olevista leiristä ja ennen kaikkea siitä, että kenen leiriin sinä kuulut - ja miksi?


Mitä nämä leirit sitten ovat ja miten ne syntyvät?


Kaikki eivät uskalla sanoa mielipiteitään ääneen. Pienissä ja samanhenkisissä piireissä valmentamisesta ja ruokavaliosta saatetaan keskustella rakentavassa mielessä. On kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat ottaa julkisesti kantaa asioihin. Tässä podcastissa heitä kutsutaan “loudmoutheiksi” - kovaäänisiksi mielipiteen esilletuojiksi. Kannan ottamisessa ja mielipiteen esille tuomisessa ei sinällään ole mitään väärää, mutta valitettavan usein nämä loudmouthit tuovat mielipiteensä esiin kilpailijoitaan ja toisinajattelijoita haukkuen. Hiljaisempi ja samoja asioita tukeva valmentaja ajattelee tämän jälkeen, että onpas ihanaa, kun joku uskaltaa sanoa tämän äänen. Tämä vahvistaa entisestään tämän loudmouthin mielipidettä. Samalla vahvistuu kuitenkin ns. vastaleiri eli tästä asiasta toisin ajattelevat - ja joku heidän loudmouthinsa tuo mielipiteensä esille - yhtä kauniilla tavalla. Ja näin sota on syttynyt - nimittäin valmentajien sanallinen sota esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.


Tässä kohtaa voi vain miettiä, että mihin unohtui asiakas? Edistääkö tämä toisten haukkuminen ja erilaisten mielipiteiden alas ampuminen ajatusta hyvinvoinnista? Toiseksi: miltä tämä sota näyttää asiakkaan silmään? Mihin jäi asiakkaan motivointi ja kannustaminen? Asiakas on taatusti hämmentynyt monista erilaisista ja erilaisille ihmisille sopivista vaihtoehdoista eikä syyttä - eihän tuossa tilanteessa ole enää mahdollista tietää mikä on hyvä ja mikä on oikea tapa juuri itselle. Miksi edes pitäisi olla yksi oikea tapa tehdä asioita?


Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tällä hetkellä trendikästä ja se onkin kaunis ajatus tilanteesta x, joka saavutetaan ajassa x. Onko kokonaisvaltainen hyvinvointi kuitenkaan saavutettavissa ajassa x kaikilla ihmisillä samoilla tavoilla x ja x - riippumatta ihmisen lähtötasosta, historiasta, elämäntyylistä, tavoitteista ja niin edelleen? Tuskinpa.


Kun sinä, valmentaja, teit itse ehkä elämäntapamuutoksen tai aloit noudattaa tiettyä ruokavaliota tai treenimetodia, kokeilitko itse ensin erilaisia tapoja? Sujuiko kaikki oikeasti sormia napsauttamalla vai testailitko kuitenkin erilaisia tapoja? Satutko omaamaan hyvät geenit ja tulet urheilullisesta perheestä, jossa terveelliset elämäntavat ovat olleet aina osa arkea? Kaikilla näin ei valitettavasti ole ja kun lähtökohdat eivät useimmilla ole täydelliset, joidenkin muutosten tekemiseen voi tarvita motivaatiota, tukea, kokeilemista ja epäonnistumisia. Onko kokonaan unohtunut se, että loppujen lopuksi esimerkiksi kyykyn tekeminen vähän sinne päin on kuitenkin merkittävämpää kuin se, että makaisi vain sohvalla - vaikka se kyykky ei ihan täydellinen olisikaan? Tai jos on koko elämänsä syönyt roskaruokaa, voiko edes onnistua korjaamaan ruokavaliotaan superdieettimuotoon tuosta noin vain? Tarvitseeko siis suoraan tavoitella täydellisyyttä?


Kummallisinta tässä on ehkä se, että jotkut valmentajat eivät enää uskalla tehdä “mitään”, koska pelätään, mitä muut sanovat. “En voi tehdä valmennusta x, koska muut valmentajat suuttuvat…” - siis mitä? Kenen etua valmentajat itseasiassa ajavat? Ja kenen leirissä sinä seisot?


Kuuntele Terhi Immosen kantaaottava ja ajatuksia herättävä podcast tästä:

https://open.spotify.com/episode/3PNILdzLD5bMjqZZHbBlzE?si=ZvEYgloyTwedDR96MOZC-Q